"Kokemusten perusteella voin suositella Toivosta jatkossakin."
Kysy lisää maalauspalveluista

Uusiokäyttöön muutettu varuskuntasairaala sai kestävän maalin kattoon 

Kun Lappeenrannan Sairaalanmäen vanha varuskuntasairaala kaipasi kunnostusta, työmaalle palkattiin tekijöiltä monelta alalta. Parhaan lopputuloksen takaamiseksi aliurakoitsijoiden valitsemisessa painotettiin laatua ja osaamista.  

”Sairaalan katto kaipasi uutta maalipintaa, joten piti löytää hyvä aliurakoitsija tekemään työ.” Kertoo kohteen rakennuttajana toimineen Rakuuna Groupin hallituksen puheenjohtaja Tuomas Partinen. 

Työhön valikoitui Maalausliike Toivonen, koska Partinen tiesi kokemuksen perusteella, miten laadukasta maalauksen jälki on. Partinen ja Toivonen ovat työskennelleet useammallakin työmaalla yhdessä, joten kyseessä ei ollut ensimmäinen saneerauskohde, missä he tekivät yhteistyötä. 

Varuskuntasairaalan rakennus muutettiin asuinkäyttöön, joten työ vaati tarkkuutta monilta osin. Vuonna 1890 rakennettu varuskuntasairaala oli toiminnassa aina vuoteen 2018 asti. Rakennus koki muodonmuutoksen sekä sisältä että ulkoa, ja katon maalaus oli avainasemassa, jotta rakennuksen kestävyys voitaisiin taata pitkälle tulevaisuuteen. 

Rakennus tarvitsi erikoismaalia 

Maalausurakka ei ollut täysin perinteinen, sillä varuskuntasairaalan katto vaati paksua erikoismaalia. Toivoselta työ sujui kuitenkin paremmin kuin hyvin. 

”Kyseessä ei ollut ihan perinteinen maali, vaan hieman paksumpi vähän kuminen massa. Jalkarännit ja vesikourut olivat vanhanmallisia, joten kohde oli siinä mielessä tavallisuudesta poikkeava.” Partinen kertoo. 

Vanha sairaala on historiallisesti merkittävä kohde, joten Museovirasto oli mukana saneeraustyössä. Muun muassa katon maalin tuli olla täsmälleen saman sävyistä kuin vanha maali. Pelkän maalauksen lisäksi Toivonen teki myös paljon pohjatöitä, sillä vanhassa katossa oli ruostetta. 

”Yksi haaste oli katolla oleva ruoste, joka piti irrottaa mekaanisesti ennen varsinaista maalausta. Sen jälkeen Toivonen levitti pohjamaalin, minkä jälkeen hän levitti paksun pintamaalin.” 

Lopputuloksena kulutusta kestävä katto 

Paksun maalin ansiosta katosta tuli erittäin kestävä. Partisen mukaan lopputulos on todella hyvä, vaikka maalityyppi olikin haasteellinen tässä projektissa. Liisterimäinen maali levittyi kuitenkin hyvin vanhalle peltikatolle, ja nyt katon pitäisi kestää monia vuosia eteenpäin. 

”Vaikuttaa hyvältä. Nyt on tosin lumet katon päällä, niin sitä ei paljoa näy. Olen kuitenkin varma, että hyvin on kestänyt näin talvella myös.” 

Varuskuntasairaalan tiloihin rakennettiin yhdeksän hienoa asuntoa, joiden päällä on nyt arvoisensa katto. Partinen voi suositella Toivosta, sillä hänellä on kokemusta Toivosen kanssa työskentelystä useammalta työmaalta. 

”Hyvin on aina sujunut, kun olemme samalla työmaalla olleet. Aiempien kokemusten tiimoilta voin kyllä suositella Toivosta jatkossakin.” 

Pyydä meidät kartoituskäynnille

Moni projekti pääsee helpommin alkuun, kun kutsut meidät ensin kohteeseesi kartoituskäynnille. Käydään läpi urakkatoiveesi ja ympäristön sekä kohteen tuomat erityispiirteet työtä koskien.

Varaa kartoituskäynti

Maalausliike Toivonen Oy

Kivennavankatu 10
53550 Lappeenranta

Katso kartalla »

Copyright © 2024 Maalausliike Toivonen Oy

Varaa kartoituskäynti

document.addEventListener("DOMContentLoaded", function () { var elements = document.querySelectorAll("a[href^='tel:']"), l = elements.length; for (var i = 0; i < l; ++i) { elements[i].addEventListener("click", function () { gtag('event', 'telclick', { 'event_category': 'Contact', 'event_label': 'Phone' }); }); } }, false); document.addEventListener("DOMContentLoaded", function () { var elements = document.querySelectorAll("a[href^='mailto:']"), l = elements.length; for (var i = 0; i < l; ++i) { elements[i].addEventListener("click", function () { gtag('event', 'mailclick', { 'event_category': 'Contact', 'event_label': 'Email' }); }); } }, false);